Jokeriapokeria
Olen löytänyt uuden suosikkipelini: http://www.jokeri-pokeri.net. Jokeripokeri eli Jacks or Better -pelit ovat saaneet minut innostumaan pelaamisesta uudestaan. Todella hauska ja mukaansatempaava peli, missä voi vaikeusastettakin nostaa mukavasti lisäämällä käsiä. Minulla se onkin monen pelin ongelma, ne ovat vähän yksiulotteisia että minun mielenlaadullani niiden parissa viihtyisi pitkään. Ainahan uutuuspelit jaksavat kiehtoa, samoin pokeri koska siinä voi kehittää taitojaan jatkuvasti mutta nyt tulee taas pelailtua netissä myös varsinaisia kasinopelejä kun löysin tämän peliryhmän. En tiedä miten juuri Jacks or Better -pelit ovat jotenkin jääneet kokeilematta aiemmin vaikka yleensä kokeilen innoissani ihan kaikkea vuorotellen. Ehkäpä ne pelit näyttivät aiemmin muka jotenkin tylsiltä tai vaatimattomilta, en tiedä, nyt en ainakaan ajattele enää niin kun innostuin näin totaalisesti.
Virheet
Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin tehdä jotain työtä pitkä tovi ja huomata sitten, että on tehnyt jossain virheen. Jos ihan lopussa huomaa, ettei kaikki täsmää, pitää lähteä tarkistuslinjalle ja seurata työtä kunnes virhe löytyy. Toivoen tietysti, että se on mahdollisimman lopussa eikä koko työtä tarvitse tehdä uudestaan alkupäässä sattuneen virheen takia.
Esimerkiksi neuletyössä huomaa kyllä lopussa, jos on tehnyt jossain välissä virheen tai tiputtanut silmukan. Laskeminen ja listojen tekeminen voi olla toinen juttu, jos joudut laskemaan laskukoneella jotain eikä lopputulos täsmää kahta kertaa on työ aika tuskastuttavaa. Eilen tein tällaisen virheen, sain kyllä korjattua sen, mutta oli se tuskastuttavaa hommaa.
Kun sain virheeni korjattua, pelasin palkinnoksi hieman Suomen parhaalla nettikasinolla. Etsi omasi vaikka täältä: http://www.suomen-parhaat-kasinot.com.
Aina on vaihtoehtoja
Nyt on hyvä aika aloittaa uusi hauska peliharrastus: http://www.casino-bonukset-2013.com. Bonuksia on tarjolla joka lähtöön ja makuun. Itse mietin että miksi kököttää enää iltaisin sohvalla katsomassa televisiosta vanhoja monta kertaa näytettyjä sarjoja, uusintoja viimeviikolta tai jopa eiliseltä. Samoja elokuvia, joita on katsellut jo lapsena, aina yhtä huonoja ja huolestuttavia uutisia kotimaasta ja ulkomailta. On olemassa vaihtoehtoja, joten tartuin toimeen ja etsin itselleni sopivan pelipaikan netistä. Hauskaa on ollut, paljon hauskempaa kuin television ääressä tylsistyminen! Nyt toki säiden suosiessa tulee vietettyä yhä enemmän aikaa myös ulkona kun ei tarvitse enää mitään pilkkihaalaria vetää niskaan kun haluaa olla ulkona. Nautin auringosta aina. Kesän tullen istun sitten ottamassa aurinkoa ilta-aurinkoisella parvekkeellani. Siellähän voi vaikka pelata samalla, voin yhdistää molemmat.
Ruokaongelmia
Joskus tuntuu todella vaikealta ostaa ja tehdä kummallekin mieleistä ruokaa. Puhun nyt kokkaamisesta miesystäväni kanssa. Hän haluasi syödä liharuokaa koko ajan ja itse pidän enemmän kasvisvoittoisesta ruokavaliosta. Joskus sitä vaan tekisi mieli kokata itselleen jotain muuta ja antaa toisen nauttia liharuoistaa yksin.
Onneksi meillä on yksi yhteinen intohimo: kasinopelit. Olemme pelanneet erityisesti Winner Casino Suomi -nettisivulla kaikeanlaisia eri pelejä. Voittojakin on tullut jokin verran. Emme toki pelaa vain pelkästään voittojen vuoksi, vaan ihan pelaamisen vuoksi. Itse nautin todella paljon siitä, kun on hyvä voittoputki tai ainakin muutamia voittoja alla. Että tietenkin ne voitot hieman vaikuttaa, mutta ei ne ole kaikki kaikessa.
Roadtrip
Ystäväni palasi juuri matkoilta Yhdysvalloista, jossa oli toteuttanut vuosikausien matkailuhaaveensa klassisesta roadtripistä, jossa ajetaan länsirannikolta itärannikolla amerikanraudalla Route 66:ä pitkin. Minä en ole koskaan tainnut saada sellaista kaukokaipuuta johonkin elokuvissa nähtyyn kohteeseen, mutta ystäväni suurena autoilun ystävänä oli haaveillut tuosta matkasta jo ennen kuin sai ajokortin. Hän toteutti reissun vaihto-opiskelijatuttunsa kanssa, joka vietti täällä vuoden. Osan matkarahoista hän oli kuulemma voittanut jostain, osan säästänyt vuosien varrella kaikenlaisista töistä matkatililleen.
Minun takalistoni ei oikein kestä tuota autossa istumista, ellei ole pakko. Suomikin on jo liian iso maa minulle ajella autolla, matkustan mieluummin lentokoneella tai vaikkapa junalla jossa pääsee kivasti jaloittelemaan ja voi puuhata kaikkea muuta, kun ei tarvitse keskittyä ajamiseen. Voi lukea tai pelata hyödyntäen ilmaista rahaa kasinolle.
Täydennyskoulutus
Työnantajani päätti lähettää minut täydennyskoulutukseen, ihan palkallisena. Minusta se oli aivan mahtavaa koska työkenttäni on yhden työtoverin eläkkeelle jäämisen takia hieman laajentunut ja muuttunut. Minulle tulee hieman enemmän esimiestehtäviä ja joudun päivittämään osaamistani myös tietoteknisesti.
Minusta tuntuu hyvältä päästä koulutukseen, jos totta puhutaan niin olen hieman stressannut etukäteen työnkuvani muutosta. Pelkäsin etten pärjää ja uudet haasteet vievät liikaa energiaa. Oli mukava huomata, että työnantaja ymmärtää uuden tilanteen haasteet ja vaatimukset. Itse uskon koulutuksen antavan tarvittavaa lisäosaamista ja itsevarmuutta uuteen työhön, vaikka itse työpaikka ja työtoverit pysyvätkin vanhoina tuttuina.
Koulutuksen takia minulle jää paljon pieniä vapaahetkiä matkoilla ja latasinkin mobiiliversion nettikasinoni peliohjelmasta, minulla on paljon hyviä eurogrand kokemuksia, joten päätin laajentaa harrastustani nyt mobiilipeleihin jotta saan hauskaa ajankulua odotuksiin.
Sinkkuna jälleen
Olen taas sinkku. Olin suhteessa reilut kolme vuotta ja sitten tuli loppu. Tai oikeastaan mies ei halunnut jatkaa. Olisin itse halunnut jo lapsia, mutta mies ei kokenut sitä vielä ajankohtaiseksi, joten päätimme erota. Olihan se ikävää, mutta olen jo oikeastaan aika kuivilla tapahtuneesta, vaikka aikaa on kulunut vain reilu kuukausi. Ehkä se on näin parempi, mieluummin näin kuin, että olisimme vaikka jo hankkineet lapsen ja sitten eroaisimme. Olen nauttinut sinkkuna olemisesta ja monet illan olen pelannut kasinopelejä netissä suomalaisilla kasinoilla: www.suomi-kasino.org. Olen huomannut, että minulla on hyvä tuuri hedelmäpeleissä, sillä olen voittanut jo useiden satojen eurojen edestä rahaa. Täytyy jatkaa pelaamista, voi olla, että saan kokoon hyvän summan vaikkapa eteleän reissua varten.
Lukusuunnitelma
Minulla oli opiskeluni alkuvaiheessa vaikeuksia saada luettua tentteihin ajoissa. Oli paljon luentoja ja vaikka mitä rientoja. Enkä ollut kovin hyvä arvioimaan sitä, kuinka pitkään toetyn sivumäärän lukemiseen menisi aikaa. Saati sitten vaikka englanniksi. Välillä yritin lukea illasta toiseen pystymättä keskittymään ja sitten iskikin jo täysi paniikki.
Sain hyvän neuvon, jota olenkin seurannut nyt läpi opiskeluhistoriani. Teen yksinkertaisesti lukusuunnitelman ja varaan tarpeeksi aikaa. Ei ole mitään järkeä lukea kolmeasataa sivua päivässä josta muistaa viidentoista ensimmäisen sivun ajatukset. Joka päivä luetaan tietty sivumäärä, työpäivinä vähän vähemmän ja vapaapäivinä vähän enemmän.
On hyvä ehtiä sekä lepäämään, että tekemään ihan muunlaisiakin asioita, itse annan ajatusteni levätä tällaisessa: www.online-casino-bonukset.com. Toiset kuuntelevat musiikkia, katselevat leffoja tai pelaavat vaikka pasianssia, mutta tee sitä, mikä sinulla toimii.
Lounasaikaan
Meillä on töissä liukuva aika, joilloin voi käydä lounaalla. Yleensä työporukkamme lähtee lounaalle 11.30. Tällä kertaa minä jätin väliin lounaan, sillä olin juuri aamulla käynyt poistamassa viisaudenhamaani ja en voinut oikeastaan syödä mitään. Koko päätä jomotti, mutta koska teen päätetyötä en tarvitse sairausvapaata tämän vuoksi. Onneksi minulla oli tiukkoja droppeja, joita sain kipuuni.
Koska en voinut syödä mitään ajattelin jotenkin viihdyttää itseäni. Klikkasin itseni nettikasinolle, josta oli kuullut työkavereiden puhuvan. Sainkin mukavan määrän ilmaisia kierroksia pelini aloitukseen ja aloitin reilun puolen tunnin rupeaman mielenkiintoisella ja modernilla pelisivustolla. Klikkaa tästä, jos haluat napata samat edut.
Sadeilman iloja
Sade on joskus helpottavaa, kun on todella painostava ilma. Tietenkin kaikki kasvit tarvitsevat sadetta voidakseen kasvaa ja kukoistaa. Joskus sadevettä pitää tulla oikein kunnolla. Sadeilmalla on ikävää olla ulkona. Silloin voikin aivan hyvällä omalla tunnolla pysytellä sisätiloissa ja tehdä kaikkea mukavaa sisällä.
Itse olen kunnostautunut sadeilmojen pelaajana. Pelaan pelejä netissä, sillä olen huomannut, että minulla on hyvä tuuri kasinolla. Käyn hakemassa bonukset yhdeltä sivustolta, jotta saisin helpommin kiinni voitoista. Nämä bonukset oikeuttavat ilmaisiin kierroksiin ja muihin etuihin kasinoilla. Sadeilmalla on kyllä aika mahtavaa olla sisällä ja pelata. Tuntuu niin turvalliselta olla lämpimässä sisäilmassa ja kuunnella sateen hakkaamista ikkunalasiin.